Menossa mukana

tiistai 10. toukokuuta 2011

Kotia kohti

Eilen se sitten tapahtui. Ensimmäiset poikaset lensivät pesästään! Kotiin jäi vielä kaksi pienokaista, joista toiselle on jo löytynytkin koti. Rääpäle on yhä vailla kotia enkä ymmärrä miksi! Tiedän kyllä yhden vapaaehtoisen, joka tytön mielellään haluaisi ;) Pikkuveljesi vaan ei ole ihan samaa mieltä tästä asiasta! :D

Ennen pupujen uusiin kotiin lähtöä oli kyllä paljon tekemistä. Halusin ottaa kaikista lapsista vielä viimeisen lapsuudenkoti päivän kuvat (Hitsi! Olisi voinut ottaa jonkun kuvan, missä olisi ollut kaikki muksut. No, meni jo) ja punnitsin vielä kaikki :)

Niin ja tuo sukutaulujen työstäminen olikin sitten asia erikseen! Meinasin lauantaina vetää lievät itkupotkuraivarit, kun tajusin että Annalta saamani sukutaulupohja ei ihan kelpaakaan. Se kun oli PDF-tiedosto, niin siihen oli hitusen vaikea kirjoittaa mitään.. ainakaan niin, että se olisi näyttänyt siistiltä kokonaisuudelta! Yritin sitten sitä muuttaa word-tiedostoksi monilla eri ohjelmilla, mutta ei siitä kertaakaan tullut sen näköistä kuin pitäisi. Oli hieman turhauttavaa. Mutta sitten Hanna S. (kiitos vielä!) oli fiksumpi kuin minä - ja luki tuon sähköpostin sisällön. Itsellä kun on huono tapa, etten koskaan lue mitään käyttöohjeita tai vastaavia. :D Minulla siis oli oikeus saada SKY:ltä uusi versio, koska olen aikoinaan ostanut heiltä cd:n missä on kauppakirjat, sukutaulut yms.

Sunnuntaina olin taas heittää toivoni, kun kävi ilmi että Jennin uroksen (pupuvauvojen isän) sukutaulu on Seinäjoella ja Jenni Vantaalla. Itse tietysti oletin, että kyllä Jenni menee pohjanmaalle koulureissunsa jälkeen, kun se ramppaa siellä harvase viikko ;) Onneksi kuitenkin pystyin käymään kirjoittamassa kaikki vauvojen sukutaulujen kannalta oleelliset tiedot ylös vaikkei Jenni itse ollutkaan paikalla :)

Eilen sitten sain oikean version sukutaulupohjasta ja rupesin niitä pikaisesti täyttämään. Ja tämähän tarkoitti myös sitä, että lapsille piti keksiä nimet ;) Nimivaihtoehtoja olin kerännyt jo kauan aikaa sitten ja osalle oli jo mahdollinen nimikin tiedossa, mutta nyt ne on mustaa valkoisella :) Laitan ne tännekin kaikkien nähtäville (ja naurettavaksi) kun saan laitettua nuo viimeisimmät kuvat lapsista :)

Minä dementikko unohdin antaa kaksille pupunostajille ruokapussin mukaan! Sen voi tulla noutamaan jos tahtoo. Kannattaa tarkkailla, syökö pupu uutta ruokaa, jos ei niin sitten kannattaa tulla hakemaan tuota tuttua ruokaa ja hitaasti totuttaa uuteen :) Enkä myöskään muistanut kaikille sanoa, että minuun voi sitten ottaa yhteyttä milloinvain jos tulee pupun kanssa jotain ongelmaa tai kysyttävää. Kaikkeen en toki osaa vastata, mutta yritän parhaani ;) Ja kuulumisia (miten ovat kotiutuneet jne) olisi mukava kuulla kaikista kodeista :)

1 kommentti:

  1. Höh, Harri on tylsimys. Sitä paitsi, Harrilta ei kysytä :D Tahtooo Rääpäleen!

    VastaaPoista