Lumiukko

Lunta. Oon odottanut ainakin kahden kuukauden ajan, että sitä vihdoin tulisi. Arvatkaa kuinka ihanaa on pestä suurimmaksi osaksi valkoinen koira joka lenkin jälkeen, kun se on ollut kurakeleillä suurimmaksi osaksi ruskea! En edes muista koska olisin edellisen kerran toivonut, että talvella tulee lunta ja pakkasta, mutta koiran omistajana sitä on oppinut hieman erilailla arvostamaan. Onhan sitä aina välillä vähän satanut, mutta se on samantien sulanut pois ja sitten on taas ollut kurakelit. (Ostoslistalla on kurahaalarit heti kun neiti on täysikasvuinen.)

Hei kuuraparta!

Maanantaina taas satoi lunta ja Martta tykkäsi! Lunta piti haukkailla ilmasta ja se myös jahtasi omista tassuista lentävää lunta. Sitten lumi taas osaksi suli (niin, että tuli mukavan liukas keli), mutta tänään sitä satoi lisää. Ja Martta oli jälleen revetä riemusta. Aamulenkillä se pyöri lumihangessa. Me ei tehty edes kovin pitkää lenkkiä, mutta kotiin tullessa sen turkki oli täynnä pieniä lumipalloja. Niitä oli ihana nyppiä irti, kun vuokraemäntä tuskin ihastuisi jos hänen laminaattilattiansa kärsisi vesivahinkoja (lue: hän on erittäin tarkka omaisuudestaan).

Kuva meidän ensimmäiseltä reissulta Louhelan koirapuistoon.

Myöhemmin päivällä me käytiin taas Louhelan koirapuistossa. Martta sai siellä painikaverikseen vähän itseään isomman villakoiran, joka onnistui selättämään Martan kerta toisensa jälkeen... Martta ei onnistunut selättämään sitä kertaakaan, joka oli Martalle aivan uusi tilanne ;) Sen reissun jälkeen n. 90% koko koirasta oli pienten lumipallojen peitossa. Niitä vasta olikin mukava nyppiä irti. Siinä vaiheessa kävi mielessä, että helpommalla pääsisi kun kastelisi koko koiran lämpimällä vedellä ja kuivaisi sen. Että siitä lumesta ja pakkasesta olisi jotain iloa, niin ehkä sitä pakkasta pitäisi tulla pikkuisen lisää. Sen verran, ettei kaikki tarttuisi tuohon turkkiin.