Menossa mukana

tiistai 28. helmikuuta 2012

Sunnuntai treffit

Sunnuntai-iltana tultiin junalla takaisin Vantaalle ja ai että mä rakastan InterCity 2 -junien lemmikkiosastoa.. not! Siellä on 12 istumapaikkaa ja nytkin kolme ihmistä joutui koirineen jäädä osaston ulkopuolle. Enpä olis itse halunnut koiran kanssa istua siellä portaissa tai eteisessä.

Päivällä ennen lähtöä meillä oli treffit Jennin ja Voitto-perron kanssa. Jenni siis omistaa myös Hilman poikasten isän. Käytiin ensin lenkillä ja eihän siitä mitään meinannut tulla. Voitto olisi mielummin kulkenut koko lenkin nenä Martan pepussa kiinni :D No, onneksi ne pääsivät sitten lenkin jälkeen kirmailemaan Jennin vanhempien takapihalle. Jopa Jenni naureskeli Martan turkille, kun siihen tarttuu lumi paljon pahemmin kuin Voiton turkkiin. Tuli puheeksi kevään tuleminen ja kurakelien lähestyminen. Mainitsin, että pitäisi Martalle ostaa se kurapuku ja sattumalta Jenniltä löytyi yks ylimääräinen Hurtan tummanvihreä ulkoiluhaalari, joka oli jäänyt Voitolle pieneksi. Se on ainakin vielä hieman iso Martalle, mutta toivottavasti sille tulee massaa vähän lisää! Tuo rimpulahan vielä hukkuu siihen. Pitää vissiin itse lisätä siihen vähän tarranauhaa pulttuihin (=lahkeisiin), ettei tuo kompastele niihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti