Menossa mukana

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Kevät toi, kevät toi...


Ilmojen lämpenemisen myötä lumihanget ovat alkaneet kantaa paremmin. Kovassa hangen pinnassa on myös huonot puolensa. Vaikka se kuinka kantaisi Marttaa, niin tuolla vauhdilla se kompuroi siellä enemmän tai vähemmän ja sitten on tassut ihan verillä. Ensimmäisenä alkoi vuotamaan takatassujen "rystyset" ja seuraavaksi halkesi polkuanturat. Ei siis tarvitse kauaakaan lenkkeillä, kun lumeen jo ilmestyy veritahroja. Tietenkään niitä ei syntyisi, jos kävisi joka päivä pelkästään hihnalenkeillä ja silloinkin estäisi tuota loikkimasta lumipenkkaan, mutta sitten saataisiin tehdä monen tunnin lenkkejä päivittäin. Nytkin kun lenkkeillään lähemmäs kaksi tuntia päivässä, mutta silloin yleensä yhdellä pidemmällä lenkillä mennään metsään, pellolle tai koirapuistoon.
By the way, kaikille kesäkuntoa havitteleville suosittelen yksinkertaista keinoa: hankkikaa koira! Emme omista puntaria, mutta viikko sitten jouduin ostamaan kaksi kokoa pienemmät farkut kuin aiemmin!


Pellollakaan ei voida enää kauan lenkkeillä. Siihen on alettu rakentamaan rivitaloja. Eipä ne siellä vielä paljon ole aikaan saaneet, mutta eiköhän ne vauhtiin pääse kun lumet sulaa. Ei tosin taideta olla ainoita keiden mielestä siihen ei tarvisi taloja rakentaa! Pellon Kaivokselan puolelle on pystytetty kyltti, jossa lukee mitä siihen rakennetaan. Se on jo kerran yritetty polttaa. Tänään tosin huomasin, että siihen oltiin tuotu uusi kyltti tilalle.

Metsässä ei ole enää kauniin valkoista vaan joka paikka on täynnä oksia ja havunneulasia. Se siis tarkoittaa sitä Martan turkki on pitkästä aikaa täynnä kaikkea hauskaa, kun päästään sisälle.

Tänään saatiin myös käydä ensimmäistä kertaa lenkin jälkeen suihkussa, kun neiti oli vähän kurainen. Pitäisi vissiin ottaa uusi kurapuku käyttöön. Se vaan on vielä hieman iso takamuksen päältä ja lisäksi joku riiviö onnistui hieman sitä rikkomaan pari viikkoa sitten ollessaan yksin! Unohdin haalarin Martan ulottuville, kun se jäi yksin kotiin ja sehän oli järsinyt yhden lahkeen muovisen tarranauhan puoliksi rikki. Enköhän saa sen korjattua, mutta eipä sitä enää viitsi eteenpäin myydä jos se jääkin liian suureksi.. ellei sitten Hurtalta sattuisi löytymään "varaosia" tuotteisiinsa.

Huomenna on puolilta päivin CityLagottojen tapaaminen. Mennään sinne ensimmäistä kertaa, kun kerrankin saadaan kyyti sinne. Nyt se ei tosin olisi kovinkaan pitkän matkan päässä meiltä, kun tapaamisen paikka siirtyi, mutta todennäköisesti eksyisin matkalle jos lähtisin sinne Martan kanssa seikkailemaan! Pitää varmaan ottaa kuvia ja videota sekoiluista rotutoverien kanssa.

1 kommentti:

  1. Ainakin täällä meidän seuduilla tuntuu lagottoja riittävän, viime sunnuntainakin nähtiin Liuskasaaressa kaksi urosta, toinen "martanvärinen" ja toinen kokonaan vaalea. Ja tässä ihan lähellä on tosiaan ainakin kaksi narttuakin. Toivottavasti oli siis hyvät City-Lagotto-treffit :)

    VastaaPoista