Menossa mukana

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Karvalapsia!

Martan ja Jätkän painileikit

Näillä näkymin toukokuun lopussa olisi pieniä nakkeja (nakki = aika yleinen nimitys pupuvauvoista) syntymässä! Ei tosin vielä meille, koska meille on tulossa joskus kesällä julkisivuremontti, jossa vaihdetaan myös ikkunat ja parvekkeenovet, niin ei tähän väliin uskalla itse pupuvauvoja teettää. Aikataulusta tai oikein mistään muustakaan remonttiin liittyvästä ole vielä tarkempaa tietoa, joten voi olla että puput joutuu evakkoon joksikin aikaa.

Mutta siis minulta kysyttiin, että onko Jätkä käytettävissä astutukseen. Itse olen yrittänyt sille noin kolmen vuoden ajan etsiä sopivaa naarasta. Hilman PITI olla Jätkän morsian, mutta tuosta väriyhdistelmästä todennäköisesti tulisi pelkästään värivirheellisiä poikasia. Jätkä on toki jo yhden poikueen isä. Emänä toimi Annan Lewi-kääpiöluppa, joten osa poikasia oli lyhytkarvaisia, osa pitkäkarvaisia. Yritin jokin aika sitten ylipuhua Annaa, että oltaisiin astutettu hänen Ixa-kääpiöluppansa Jätkällä, koska sieltä tulisi todennäköisesti enemmänkin pitkäkarvaisia poikasia. Jätkällä ja Ixalla on siis sama äiti, mutta ihan eri sukua olevat isät. Kanien kasvatuksessa käytetään sisäsiitosta, mutta vain silloin kun kasvattaja todella tietää mitä tekee. Asiasta on ollut Kaniyhdistyksen sivuillakin juttua, mutta sivut uudistuvat, joten tällä hetkellä sieltä ei tietenkään sitä infoa löydy... Annan mielestä se olisi muuten ollut hyvä idea, mutta hän ei halua enää yhtään pitkäturkkista poikasta hoidettavakseen, koska niitä pitää harjata päivittäin ;) Minulla on toki ollut aiemminkin Annan kaneja poikasineen, mutta tämän hetkiseen asuntoon niitä ei voi ottaa.

Vaikka Hilmasta ei ollutkaan Jätkän morsiammeksi, niin Hilman siskosta on! Helmi on väriltään madagaskar viittakuvio (saman värinen kuin yksi Hilman poikasista oli). Poikaset voivat siis olla väriltään isabellaa, madagaskaria, sinikeltaista tai keltamustaa japsia viittakuviolla tai ilman. Astutus tapahtuu loppukuusta ja ne syntyvät siitä laskien noin kuukauden päästä.

Veikkaan, että Jätkä on enemmän kuin innoissaan vihdoin päästessään naisiin. Raukka kun joutuu yleensä tyytymään Hilman tuijotteluun verkon takaa ja Martan astumiseen ;) Eli intoa sillä kyllä riittää enemmän kuin tarpeeksi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti