Menossa mukana

tiistai 22. toukokuuta 2012

Voikukkia


Ajattelin pitkästä aikaa kertoa pupujen kuulumisia! Jänöt ovat saaneet viime viikon aikana monena päivänä lähipellolta voikukkia ja voikukan lehtiä. Ja joka kerta nuo näyttäisi maistuvan ihan yhtä hyvin. Valokuvissa en saanut valitettavasti muokattua Reiskan "demonisilmiä" pois, kun kuvankäsittelyni punasilmäisyyden poisto ei tunnista oransseja/keltaisia silmiä punaisiksi.

Harmikseni Martan turkkia ei saa ajaa lyhyeksi, kun se ei ehtisi enää kasvaa elokuussa olevaan Lagottojen erikoisnäyttelyyn. Pitää siis tyytyä leikkaamiseen. Vähemmällä vaivalla olisi varmaan päässyt, kun olisi ajanut koko koiran lyhyeksi koneella, mutta eipähän tarvitse itse leikata! Ajattelin jo lyhentää itse tuota turkkia Fiskarseilla, kun Martta meinaa läkähtyä joka lenkillä. Toivottavasti turkin lyhentäminen auttaa asiaan. Nyt tuo nimittäin leikkii sikaa ja metsälenkillä hakeutuu aina kuralammikoihin vilvoittelemaan! Sitten on entinen-valkoinen-koira.


Tosin tälläkin hetkellä se on kaikkea muuta kuin valkoinen (siis niiltä osin kuin siinä on valkoista) - minulla on nimittäin keltainen koira! Saadakseen keltaisen koiran, sen tarvitsee vain juoksennella pellolla, joka on täynnä voikukkia! Voikukan väri kun ei lähde kovin helpolla vaatteista, mutta ei kyllä lähde turkistakaan. Yritin pestä sitä pois, mutta eipä tuo taida lähteä kuin kulumalla irti.

Keltainen koira
Mietin pitäisikö Martalle ostaa pelastusliivit. Peten Koiratarvikkeessa nimittäin on pelastusliivit -37%. Martta käy mielellään lähijoessa kahlaamassa ja juomassa lenkkien ohella, mutta ei tuo reppana osaa uida! Heitin sille viime viikolla kepin jokeen ja Martta tietenkin lähti hakemaan sitä, mutta siinä vaiheessa, kun jalat ei enää yltänytkään pohjaan, iski paniikki. En tiedä yrittääkö tuo koko ajan takatassuilla yltää pohjaan, mutta erittäin takapainoista se sen eteneminen oli. Eikä se siinä vaiheessa enää hahmota, mihin suuntaan olikaan menossa. Siellä se pyöri ympyrää ja olin jo vähällä hakea sen itse rannalle (kuten viime kerrallakin). En taida päästää sitä vähään aikaan uimaan ellei se sitten oma aloitteisesti sinne mene. Onneksi Marisa lupasi opettaa Martan uimaan kesän aikana.

Sieltä Peten Koiratarvikkeesta olisi muutakin tilattavaa... ainakin uusi panta! Semmoinen on pitänyt tilata jo pidemmän aikaa, mutta ei ole löytynyt sopivaa - tai ei olla päästy yhteisymmärrykseen asiasta. Itse haluaisin ostaa Martalle Jokke Komia -pannan - valitettavasti tuo ukko on asiasta eri mieltä. Kuulemma Martalle ei voi sellaista ostaa, koska Martta ei ole pohjalainen vaan savolainen :D Ei siis riitä, että emäntä on pohjalainen ;) Ehkä mun vaan pitää joustaa ja tyytyä ostamaan joku perus nahkapanta. Vaikka oishan toi Komia panta hieno!

Pieni mainostus:


Lauantaina Helsingissä järjestetään Faktaa koirasta -seminaari. Parasta tässä on se, että jos/kun ei ole mahdollista päästä paikanpäälle kuuntelemaan luentoa, niin sen voi katsoa reaaliajassa ilmaiseksi netistä. Luennolle on nimittäin ilmoittautunut yli 600 osallistujaa ja luentosaliin mahtuu vain 500 henkilöä. Ajattelin itse seurata tuota luentoa netistä.
Luento kestää klo 9-17 (välillä on toki taukoja).
Luennoitsijoina toimii Sanni Somppi, David Appleby ja Tuire Kaimio.


Lisäinfoa tapahtumasta löytyy Facebookista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti