Menossa mukana

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Martan Juhannus


Kävimme perjantaina koeajamassa Martan uudet hienot pelastusliivit ja samalla myös uuden koirien uimapaikan Vantaanjoen varrella! Uimapaikka valmistui juuri juhannukseksi ja oli hieman sen näköinenkin. Vantaan Sanomien sivuilla olevat kuvat taitavat olla hieman vanhempia nimittäin nyt sinne oli ajettu jyrkkä hiekkaranta ja sinne oli aseteltu isoja kivenmurikoita, jotka olivat ihan saven peitossa. Hiekkakin vaikutti aika savipitoiselta eli ei ehkä ihan koiraystävällinen vaihtoehto. Martan tassut oli ainakin ihan rapaiset, kun se oli ryntäillyt ympäri rantaa sen jälkeen kun oli kastellut hietikon turkista ja liiveistä valuvalla vedellä. Ranta ei siis ollut ollenkaan samannäköinen kuin Vantaan Sanomien kuvissa.

Lisäksi Vantaan Sanomien artikkelissa olevassa kartassa on paikkakin merkitty väärin, jonka vuoksi kävimme ensin ihan väärässä kohtaa jokea ja saimme jonkin aikaa etsiä oikeaa paikkaa. Jos joku muu haluaa löytää oikean paikan se ei ole "A":n kohdalla (joka on merkitty keskelle tietä) vaan "X":n kohdalla. Artikkelissa luvataan, että sinne on tulossa viitoitukset, mutta ainakaan vielä siellä ei semmoisia näkynyt.



Martta kun ei osaa uida niin ajattelin että olisin opettanut sitä tuolla rannalla uimaan, mutta ranta oli todella jyrkkä ja äkkisyvä - metrin päässä rannasta vesi oli jo puoli metriä syvää ja syveni siitä eteenpäinkin n. 45 asteen kulmassa - joten uimaopetus jäi valitettavasti tällä kertaa välistä. Pelastusliivien kanssa uiminen kuitenkin onnistui ihan hyvin ja keppiä olisi pitänyt olla koko ajan heittämässä veteen! Kepin noutaminen vedestä oli niin hauskaa, että häntä heilui koko ajan. Kunnon perämoottori!


 Ilman liivejä se uiminen ei kyllä vieläkään sujunut. Vaikka oikea uima-asento löytyikin liivien avulla niin ei se sitä asiaa näköjään osaa soveltaa käytännössä! Menemme ensi viikon viikonloppuna vanhempieni mökille ja täytyy varmaan siellä sitten harjoitella uimista oikein urakalla.



Menomatkalla Martalla oli todella kuuma ja vauhtikin alkoi hiipumaan jossain vaiheessa, mutta kotimatkalla se oli uimisen jälkeen virkistynyt ja vauhtia riitti vaikka kuinka! Tai ehkä se arvasi saavansa kotona grillatun nakin Juhannuksen kunniaksi ;)

Juhannusnakki


P.S. Alla olevassa kuvassa esiintyvä bloggaaja yritti avustaa emäntäänsä koko blogi päivityksen ajan!

Lähikuva bloggaajasta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti