Menossa mukana

perjantai 5. huhtikuuta 2013

30.3. Rengon Pet-näyttely




Josko sitä nyt ehtisi hieman kirjoittamaan viime viikonlopun näyttelyreissusta.

Perjantai iltana paketoin suklaapupuja lahjoituspalkinnoiksi. Pupuset oli alunperin samassa paketissa, joten täytyi hieman askarrella, jotta niistä olisi useammalle ihmiselle iloa. Palkinnot menivät lopulta sihteerin ja assistentin suosikeille.


Perjantai iltana myöskin viimeistelin näyttelypupun eli harjasin sen ja leikkasin kynnet. No, se ei mennyt ihan putkeen! Jätkän oikean takatassun yksi kynsi nimittäin lähti kynsisaksien mukana irti. Hieman säikähdin. Harkitsin jo, pitäisikö jättää näyttelyt väliin, koska puuttuvasta kynnestä kuitenkin rokotettaisiin pisteitä, mutta olin ostanut junalipun jo etukäteen...

Jätkä on siis loukannut kyseisen varpaan/kynnen jo aiemmin vuosia sitten, jonka jälkeen kynsi ei ole enää kasvanut normaalisti vaan on kaartunut alaspäin ja ollut aika tynkä muutenkin. En huomannut ennen kynnen leikkaamista kuinka turvoksissa Jätkän varvas oli. Sen täytyi jotenkin liittyä kynnen irtoamiseen. Varvas on yhä turvoksissa, mutta ei se ole tulehtuneen näköinen.


Lauantai aamu oli aika kiireinen vaikka olin omasta mielestäni laittanut herätyksen tarpeeksi ajoissa. En vaan ollut varautunut siihen, että kyytini Hämeenlinnan asemalta Renkoon peruuntuisi ja joutuisin aamulla soittelemaan ympäriinsä järjestääkseni uuden kyydin. (Anna! Älä enää ikinä huolla autoasi näyttelyitä edeltävänä päivänä!) Onneksi Hanna keksi, että Marika tulee oikealta suunnalta ja etsi minulle Marikan puhelinnumeron ja saatiin kyyti näyttelypaikalle järjestymään. Kiitos tytöt!



Oli muuten todella mukava näyttelypäivä pitkästä aikaa! Jätkäkin menestyi hyvin puuttuvasta kynnestään huolimatta. Siitä ei nimittäin rokotettu pisteitä, koska se ei ollut tulehtunut tms.

Pisteet
Yleiskunto 27,5 (max 30)
Turkki 19 (max 20)
Korvat 5 (max 5)
Silmät 5 (max 5)
Hampaat 5 (max 5)
Kynnet 5 (max 5)
Tassut 5 (max 5)
Häntä 5 (max 5)
Käsiteltävyys 18,5 (max 20)
Yhteensä 95 (max 100)

Jätkä sai KUMA:n (kunniamaininnan) 5 p. kohdista ja oli paras seniori uros :)
Palkinnoksi saatiin ruusuke ja suklaapuputikkari. Kaikkien palkittujen tiedot löytyvät Suomen Lemmikkikanien sivuilta.


Se olis sitten huomenna taas näyttelypäivä edessä. Tällä kertaa tosin Martan kanssa. Pitäkää peukkuja!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti