Menossa mukana

torstai 7. marraskuuta 2013

Muistutus

Vielä on huomiseen (perjantaihin) asti aikaa ilmoittautua Suomen Lemmikkikanit ry:n Lemikkimessujen näyttelyihin! Tähän mennessä on tullut jo todella hienosti ilmoittautumisia. Uskon kuitenkin, että huomenna tulee vielä paljon viime hetken ilmoittautumisia. Itsekin muistan monesti vasta ihan viime tipassa ilmoittautua ;)

Yllättävän paljon on tullut ilmoittautumisia ensikertalaisilta. Mukavaa, että saamme paikalle myös uusia ihmisiä ja kaneja. Vaikka ilmoittautumiset umpeutuukin jo huomenna niin vielä riittää kyllä paljon hommaa näyttelyiden eteen. Tai oikeastaan tästä se vasta taitaa alkaa! Tähän mennessä olen käynyt viemässä yli 20 mainosta pääkaupunkiseudun eläinkauppoihin. Kiitos Hannalle, kun jaksoit ajella mun kanssa pari viikkoa sitten ympäri Vantaata ja Helsinkiä jakamassa niitä. Ja kiitos kun veit vielä myöhemmin muutaman mainoksen. Oli kyllä hauskaa (vaikkakin aikaa vievää)  jakaa mainoksia eri eläinkauppoihin. Samalla tuli nähtyä millaisia eläinkauppoja lähistöltä löytyy. Yhdelle mainosten jako reissulle lähdin Martan kanssa kävellen ja siinä tuli tehtyä samalla kahden tunnin kävelylenkki! Hyötyliikuntaa parhaimmillaan.

madagaskar tyttö
Sitten taas poikasiin!
Tänään leikkasin ensimmäistä kertaa pikkuisten kynnet. Eihän ne vielä pitkät ole, mutta hurjan terävät. Ihan niinkuin pienet neulat. Osa oli ihan nätisti suurimman osan kynsien leikkuusta ja jotkut yrittivät kääntyä jokaisen leikatun kynnen jälkeen. Täytyy siis treenata "kynsien leikkuuta" useamminkin. Selällään ne kyllä ovat yleensä oikein nätisti, mutta selvästi tassujen käpälöiminen ei ollut yhtä mukavaa kuin pelkkä makoilu.
Mut katsokaa mitkä karvatossut niillä on jo jaloissa!

Kaikkie turkit on pysyneet ainakin vielä toistaiseksi varsin takuttomina - paitsi pari naperoa, jotka olivat onnistuneet sotkemaan itsensä Aliisan jätöksiin, kun mammalla oli vähän masu sekaisin. Harjailen niitä nyt kuitenkin joka päivä kevyesti meidän uudella karstalla (jonka muuten ostin yhdellä mainostenjako reissulla). Siinä on mukavasti nupit "piikkien" päissä ettei se raavi! Ei se poikasistakaan kovin kamalalta voi tuntua, kun pari niistä innostui nuolemaan minua ensimmäisellä harjaus kerralla :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti