Menossa mukana

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Termiitit

Ihan hyvin me tähän mahdutaan! Muksut "numerojärjestyksessä"
Kylläpäs nämä karvalapset osaavat järjestää actionia. Perjantai iltana Martta söi lampaan luuta - nenän nyrpistelyn jälkeen, kun ei kerran muuta tarjottu ;) No, omatoimisesti hän sitten päätti syödä vielä jälkiruuaksi mamman käsilaukusta puolikkaan levyllisen Fazerin Sinistä! :o
No, onneksi Martalle ei tullut suklaan syömisestä mitään oireita. Mahakaan ei mennyt pahemmin sekaisin.

Silloin perjantain ja lauantain välisenä yönä heräsin aamu yöstä tassujen ääneen. Oletin, että Martta varmaan juoksee ympäri kämppää vatsakivuissaan ja kohta saan mennä sen kanssa ulos. Herättyäni hieman lisää, tajusin ettei se voi olla Martta - Martan tassuista kuuluu kovempi ääni! Laitoin yövalon päälle ja katsoin lattialle. Siellä juoksenteli pienempi isabella naaras (numero 4) ihan innoissaan, kun hän oli päässyt uudelle reviirille juoksemaan ja ihan kaikessa rauhassa.
Ei - poikaset eivät olleet päässeet perjantaina juoksemaan, eli yksi poikanen ei ollut vahingossa unohtunut lattialle. Neiti oli hypännyt häkistä pihalle! En tiedä kuinka kauan hän oli ehtinyt juoksennella ympäriinsä, mutta aika äkkiä hän pääsi takaisin sisaruksiensa luo! Hölmö seikkailija.



On nuo kyllä yksiä pikku termiittejä. Kun lapset on juoksemassa, ei kannata tehdä itse mitään muuta kuin vahtia niitä. Muuten saa olla koko ajan keskeyttämässä tekemisensä kieltääkseen ensimmäistä järsimästä ruokasäkkiä, toista järsimästä mattoa ja... no, hampaita kokeillaan nyt ihan joka paikkaan!
Jotain hyvää siinä hampaiden aktiivisessa käytössäkin on. Pikkuisille nimittäin maistuu heinä todella hyvin. Kuten kuvasta näkee, ne tyhjentävät heinätelineen aika tehokkaasti! :D

Kaikki yhdes juomaan!

Viisiviikkois kuvat on jo otettu, mutta en enää ehdi käymään kuvia läpi ja lisäämään niitä tänne. Yritän ehtiä huomenna tekemään sen :)

2 kommenttia: