...häntä hellikäämme |
Isäntäväki kävi risteilyllä ja Martta pääsi Marisan luo hoitoon treenaamaan, millaista on asustaa siinä laumassa. Kuulemma kotosalla kaikki meni hyvin. Martta ei yllättäen saanut Noce-mummilta kurinpalautusta vaan neiti oli yhtä laumaa muiden kanssa - söi samalta ruokakupilta jne. Eli eiköhän yhteiselo pentujenkin aikana suju.
Jätkä käy ihmettelemässä miksei Martta tule leikkimään |
Eilen lenkillä neiti onnistui kuitenkin telomaan itsensä. Martta oli kaatunut jäällä kyljelleen ja vasen etutassu on nyt kai hieman revähtänyt. Eilen Martta vielä varasi painoaan sille tassulle, mutta tänään se on vaan konkannut makuupaikasta toiseen. Kipeä se taitaa olla, kun ei neiti normaaliin tapaansa ryntää auttamaan kanien ruokkimisessa heti kun kuulee ruokapurkin äänen eikä se vaivaudu Jätkän kanssa leikkimään... Jätkä kuitenkin käy hoitamassa potilasta ;)
Toivottavasti tassu paranee omia aikojaan. Marisa sitä monta kertaa tutki, että eihän se vain ole murtunut tai muuta vastaavaa, mutta revähdykseltä tuo vaikuttaa. Martan mielestä kylmäkääre oli sen verran mukava, että kääre tassun alla oli hyvä nukkua päikkärit.
Sitten iloisempiin asioihin!
Jännityksellä odotetaan milloin Martan juoksut alkavat. Jos juoksuväli pysyy suunnilleen samana kuin tähänkin asti, niin juoksujen pitäisi olla noin kahden kuukauden päästä (+- kuukausi). Kuitenkin nyt kun niitä odotellaan niin ne tulee ihan milloin sattuu! Sulhas kuviot alkaa kuitenkin olla jo suunnilleen selvillä :)
Me myös odotellaan, milloin Martta kutsutaan esittäytymään seuraavan pentueen kyselijöille. Alustavia kyselyitä ja varauksia kuulemma on jo useampiakin.
Voi apua! :D Onhan tässä nyt yli kaksi vuotta tiedetty, että se pentujen aika joskus tulee, mutta en vaan vieläkään osaa kuvitella Marttaa emäksi - imettämässä pentujaan pentulaatikossa! Vastahan se itse oli ihan lelukoiran näköinen! Toivottavasti emännällä on vielä jonkin aikaa valmistautua henkisesti pentu ajatukseen ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti