Menossa mukana

maanantai 31. maaliskuuta 2014

On taas kevät...




Meidän pupuilla on ollut jo pidemmän aikaa hieman kevättä rinnassa. Alkukuusta Aliisa sisusti joka yö niin, että vei kaikilta yöunet. Noin viikko sitten kotiin tultuani kuulin jo ovelta tutun kuuloista rapinaa. Ja kuinkas ollakaan, yllätin Aliisan rohmuamasta heinää suuhunsa pesänrakennus puuhat mielessään. Onneksi neiti ei ollut ehtinyt rakennuspuuhissaan vielä karvan nyppimiseen asti. Eli ei tarvi perua viikonlopun näyttelyreissua kaljun mahan vuoksi ;)

Laitoin pupuille pääsiäiseksi kasvamaan ohraruohoa. En tiedä oliko meillä vain hyvälaatuisia siemeniä vai auttoiko minun kokeilema lannoitus asiaa, mutta ruoho alkoi kasvaa jo toisena päivänä kylvämisen jälkeen! Laitoin siis mullan sekaan meiltä viikoittain kanien häkistä siivottavaa lannoitetta ;) Facebookista keskusteltiin viime viikolla, toimiiko kanin kakka hyvänä lannoitteena ja jopa Niksi Pirkassa kehotettiin käyttämään jäniksenpapanoita lannoitukseen! Hyvin ainakin ohraruohon kanssa näyttäisi toimivan! :D

Parin kävelylenkin aikana olen poiminut pääsiäistä varten pajunkissoja, koska epäilen etteivät nuo kissat kovin kauaa nätteinä säily. Ja ehkä osa (lue: suurin osa) oksista päätyy myös PetExpoon Suomen Lemmikkikanien ständille ;)
Martan mielestä kaikki kerääminen on hyvin turhauttavaa. Varsinkin kun kerään oksia, joita en kuitenkaan heitä arvon neidille. Yleensä Martta protestoi tilannetta ja etsii itselleen jonkun vähintään kaksi metrisen kepin, jonka kanssa se sitten riehuu tyyliin "Katso, mulla onkin paljon hienompi ja suurempi oksa kuin sun kämäiset risusi!"



Kevään kunniaksi olemme aloittaneet Martan kanssa uuden harrastuksen. Ostin pari viikkoa sitten Peten Koiratarvikkeelta Trixien talutusvyön. Ollaan Martan kanssa nyt muutamaan kertaan käyty lenkillä talutusvyön kanssa. Sen käyttö taitaa vielä vaatia hieman totuttelua kummaltakin osapuolelta. Ollaan me jo vähän juostukin, mutta täytyy varmaan ostaa Martalle valjaat ennen kuin uskalletaan juosta pidempiä lenkkejä.

Onkohan tämä näyttelyiden järjestäminen aina tälläistä vuoristorataa? Välillä meinaa iskeä epätoivo, että ei sinne kukaan tule. Kukaan ei ilmoita kanejaan paikalle (vaikka oikeasti tietää, että suurin osa ilmoittaa kaninsa ihan viimetipassa)!
...Ja pian onkin jo innoissaan suunnittelemassa ständille rekvisiittaa ja näyttelyyn lahjoituspalkintoja.

Huomenna on siis viimeinen ilmoittautumispäivä näyttelyyn! Jälki-ilmoittautuminen ei tähän näyttelyyn ole valitettavasti mahdollista. Toivottavasti saamme pian Messukeskukselta kulkukortit, jotta voin alkaa postittamaan vahvareita mahdollisimman pian kaikille osallistujille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti