Messut olivat viime viikonloppuna. Unohdin lauantaina ottaa kameran mukaan ja sunnuntaina muistin kyllä kameran, mutta muistikortti jäi tietokoneeseen kiinni! Eli valitettavasti minulla ei ole messukuvia. Meidän pikku blondi-Emerald pääsi kuitenkin Hupsistarallaa blogiin! :)
Ilman kuvia ei taida olla järkeä kirjoittaa messu-postaustakaan, jonka vuoksi kerron vain lyhyesti, että messut menivät oikein hyvin. Meidän kanit olivat kumpanakin päivänä vaihtelevalla kokoonpanolla mukana ja olivat oikein nätisti paijattavana Suomen Lemmikkikanit ry:n standilla. Messuilla näkyi myös paljon tuttuja :)
Messujen yhteydessä oli Suomen Kaniyhdistyksen LU-näyttely. Näyttelyissä oli mukana Karvakaaoksen Daiquiri, joka sai hienot 92,5 pistettä! Näyttelyn ROP-tulokset löytyvät täältä. Valitettavasti Daiquirista ei ole syystä tai toisesta tulossivuilla valokuvaa.
Ja koska messudementikko tosiaan unohti ottaa oman kameransa/muistikorttinsa, niin Daiquirista ei ole nyt blogiin hienoa edustuskuvaa - paitsi jos Susanna haluaa ottaa pojasta kuvan ruusukkeensa kera ;)
Jätkän pojalla on nyt siis myös titteli!
![]() |
Karvakaaoksen Cointreau - Cookie (c) Anna Grönlund |
Viikko ennen messuja oli Hämeenlinnassa Kaniininkasvattajien näyttely, jossa minulla oli mukana Dumbo ja myös Cookie (Karvakaaoksen Cointreau) oli paikalla. Allekirjoittanut ei muistanut laittaa Dumbolle tatuointeja tarpeeksi ajoissa, jonka vuoksi tatuoinnit eivät olleet tarpeeksi selvästi luettavissa eikä Dumbo saanut näyttelyssä arvostelua. No, ensi kerralla uusi yritys! Cookie sai kuitenkin 91 pistettä. Näyttelyn ROP-tulokset löytyvät täältä ja tuo yllä oleva hieno kuva Cookiesta löytyy täältä.
Valitettavasti Cookiella oli juuri näyttelyn aikana karvanvaihto käynnissä, joka vähensi pisteitä ja jos Cookielle saadaan kerrytettyä lisää massaa 100g edestä, niin painostakaan ei tarvisi vähentää pistettä :)
Laitan nyt myös muutaman kuvan, jotka on otettu Suomen Lemmikkikanit ry:n Humppilan näyttelyn yhteydessä. Näyttely järjestettiin Maailman eläintenpäivänä, jonka kunniaksi näyttelyyn osallistujat saivat valokuvauttaa kaninsa syksyisten rekvisiittojen kera :P
Eli tässä kuvia omista/sijoitus/yhteisomistus pupuistani :)
![]() |
Karvakaaoksen Caipiroska - Kadi (c) Anna Grönlund |
![]() |
Kadi (c) Anna Grönlund |
![]() |
Karvakaaoksen Cosmopolitan (c) Anna Grönlund |
![]() |
Karvakaaoksen Dumbo (c) Anna Grönlund |
![]() |
Dumbo (c) Anna Grönlund |
![]() |
GG-10 LU-11 Viivakoodin Kaeri-Michi - Jätkä (c) Anna Grönlund |
![]() |
Jätkän tytär Lewa (c) Anna Grönlund |
Dumbo on kyllä niin isänsä poika! Messuilla Dumbo nautti suuresti saamistaan paijauksista paijauspupupöydällä ollessaan. Dumboa on alkanut myös tytöt kiinnostaa lähes yhtä paljon kuin isäänsä. Messuilla naapurihäkissä oli vuoro päivinä Enigma ja Emerald ja Dumbo kävi vähän väliä kurnuttamassa tytöille. Dumbo kosiskelee nykyään myös Marttaa, kuten isänsäkin!
Dumbo on lisäksi yhtä nirso kuin isänsä. Saa nähdä täytyykö meidän kokonaan vaihtaa pellettimerkkiä, koska pojat ovat alkaneet valikoimaan Rabbit Royalesta parhaimmat palat päältä ja jättävät loput kuppiin. Saimme nyt onneksi messujen yhteydessä pussillisen Country's Best Cuni Fit Plus-pellettiä (aiemmin tunnettu nimellä Hobby Plus) kokeiluun. Kyseisessä pelletissä on enemmän proteiinia kuin Rabbitissa, joten toivoisin etenkin Dumbon saavan tuosta hieman lisää lihaksia.
Katsotaan miten uusi ruoka alkaa maistumaan. Tällä hetkellä puput saavat siis noita kahta ruokaa ja kauraa sekaisin. Vielä osa pupuista syö kupista kaikki muut paitsi uudet pelletit, mutta eiköhän nekin ala jossain vaiheessa maistumaan! Onneksi kuitenkin serkultani saamamme heinä maistuu pupuille paremmin kuin hyvin :)
P.S. Pahoittelut taas postauksen viivästymisestä. Meidän netti pätkii yhä. Nytkin se katkesi kesken kirjoituksen, mutta halusin saada tämän vihdoin ja viimein nettiin ja jaoin netin kännykän kautta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti