Ulkona oli jo jonkin verran ehtinyt hämärtää ennen kuin lähdin Dumbon kanssa ulkoilemaan. Siksi osa kuvista oli hieman epätarkkoja. Kuvien värien vaihtelu johtuu siitä, että jouduin käsittelemään kuvia jonkin verran että niistä erottaa värit - alkuperäiset kuvat oli enemmän tai vähemmän sinertäviä.
torstai 15. tammikuuta 2015
Lumipupu
Viikonloppuna Dumbo pääsi ensimmäistä kertaa elämässään lumihankeen. Lumen kaivaminen oli Dumbon mielestä ihan parasta! Dumbolla oli aluksi valjaat päällä, mutta otin ne pian pois helpottaakseni valokuvaamista. Poika rallitteli ympäriinsä. Ei Dumbo loikkinut kuitenkaan kolmea metriä kauemmas minusta vaan tuli aina pian takaisin. Kauemmas se lähti seikkailemaan vain jos kävelin perässä :)
Ulkona oli jo jonkin verran ehtinyt hämärtää ennen kuin lähdin Dumbon kanssa ulkoilemaan. Siksi osa kuvista oli hieman epätarkkoja. Kuvien värien vaihtelu johtuu siitä, että jouduin käsittelemään kuvia jonkin verran että niistä erottaa värit - alkuperäiset kuvat oli enemmän tai vähemmän sinertäviä.



Ulkona oli jo jonkin verran ehtinyt hämärtää ennen kuin lähdin Dumbon kanssa ulkoilemaan. Siksi osa kuvista oli hieman epätarkkoja. Kuvien värien vaihtelu johtuu siitä, että jouduin käsittelemään kuvia jonkin verran että niistä erottaa värit - alkuperäiset kuvat oli enemmän tai vähemmän sinertäviä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ihana ilostuttaja! :)
VastaaPoistaDumbo on kyllä hauska tapaus :) Ilmeikkäin pupu mitä mulla on ollut! Täytyykin varmaan kaivaa jostain yksi hauska Dumbo-video :D
Poista