Menossa mukana

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Pörrökoira

Kuvitelkaa alle kaksi kiloinen pupu (Jätkä) ja sitä vähintäänkin neljä kertaa isompi koira (Martta) leikkimässä hippaa... ja vielä niin päin, että koira juoksee edellä ja pieni pupu loikkii perässä :D Siitä pitäisi saada video, mutta ei siinä vauhdissa pysy kameran kanssa perässä! No, joka tapauksessa se on huvittavan näköistä ;)

Varmaankin Martan mielestä tänään häntä on kiusattu ja suuresti vahingoitettu! Sen verran äänekkäästi neiti kiljui, kun nypin hänen korvakarvojaan. Vaikutti siltä niin kuin olisi ollut hengen lähtö lähellä! Naapureilla oli varmaan hauskaa kuunnella sitä.
Me mennään huomenna Marisalle, että se voi trimmata tuon lievästi sanottuna yli pitkäksi kasvaneen turkin vähän siistimpään kuntoon. Jos Martta olisi sitten vähän hoikemman ja enemmän lagoton näköinen ;) Sitä varten valmistauduttiin ensin harjaamalla kiharat auki ja sitten kastelemalla koko koira. Harjaaminenkin oli välillä aivan kamalaa kidutusta, jonka vuoksi piti vähän ölistä ja rimpuilla, mutta suihkussa käymiseen se on onneksi tottunut näillä kurakeleillä. Ostoslistalla onkin kurapuku heti kun neiti on täysikasvuinen!

Ja kaikkien iloksi otin tietenkin kuvia! Näin fiksulta näyttää (liian pitkäkarvainen) lagotto, jonka kiharat on harjattu suoriksi:

Näyttää hieman Chewbaccalta, eikö? :D ..tai vähintään Bichon friséltä!

Ja näin surkealta näyttää läpimärkä lagotto:

Martta lämmittelemässä peppuaan.

Suihkun jälkeen tietenkin piti juoksennella ympäri asuntoa. Martalla nimittäin tuntuu olevan teoria: "tuulessa kuivuu"!
Jos sitten vaikka ensi viikon aikana saisin laitettua tänne kuvia trimmatusta Martasta :) Tiistaina me lähdetään Martan kanssa Pohjanmaalle ja tullaan vasta joulun jälkeen takaisin... onneksi löydettiin pupuillekin hoitaja, niin ei tarvitse sitä stressata! Mutta pitää varmaan ottaa sinne kamera mukaan, niin voin kirjoittaa päivityksiä Martan joulutunnelmista ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti