Lauantaina olimme Leppävirralla sukukokouksessa. Paikalla oli kaikki Martan sisarukset ja Jolla-mamma. Mito-isä ei valitettavasti päässyt paikalle, mutta Noce-mummi, Nuga-täti ja Neccu olivat menossa mukana.
Leppävirralle on noin neljän tunnin ajomatka. Martta on kerran aiemmin ollut yhtä pitkällä automatkalla, mutta tällä kertaa sen piti matkustaa häkissä. Meillä oli hyvä tasapaino kun Marisan koirat huusivat kun pysähdyttiin ("Jeejee, nyt tapahtuu jotain kivaa!") ja Martta taas huuti kun lähdettiin uudestaan liikkeelle. Olisi melkein pitänyt ottaa se Martan hieno esitys videolle. Neidillä oli tassut kaltereiden välissä ja se ulisi kuin viimeistä päivää. Hetken jo luultiin, että onkohan tassu oikeasti jäänyt jumiin, mutta sitten Marisa ehti nähdä kun Martta nosti samaisen tassun hetkeksi ylemmäs. Huuto loppui vasta siinä vaiheessa kun päätettiin olla huomioimatta sitä.
Paikan päälle ehdittyämme ensimmäisenä ohjelmassa oli metsälenkki. Voitte vain kuvitella miltä 11 lagottoa näytti metsälenkin jälkeen. Tuohon turkkiin kun tarttuu kaikki! Lenkin jälkeen pitikin käyttää kaikki suihkussa hienosti liukuhihna tyyliin, kun suihkussa käymättömät vielä rellestivät takapihalla.
Lenkin jälkeen ihmiset pääsivät ruokapöytään. Monet Martan sisaruksista hieman kerjäsivät ja monet kehuivatkin kuinka Martta on niin rauhallinen, kun toinen tuli lopulta nukkumaan tuolini viereen lattialle. Taisi olla vain vieraskorea ;)
Ruokailun jälkeen ohjelmassa oli trimmausta. Punto-veljestä kuoriutui kunnon lagotto trimmauksen jälkeen. Sitä ennen poika näytti kuulemma bernhardilaiselta! Marttallekin tehtiin pika trimmaus viimeisimpänä, kun itselläni on niin lyhyt matka tuohon meidän "trimmaajan" luo. Trimmauksen jälkeen Martta ja Nami-sisko menivät koko ajan sekaisin.
Itse en saanut sisällä otettua kuin demoni-silmäisiä kuvia, joten jätän ne julkaisematta. En ole vielä löytänyt hyvää kuvankäsittelyohjelmaa, jota osaisin käyttää. Perus punasilmäisyyden poisto ei auta, kun silmät näyttävät enemmän auton ajovaloilta ;)
![]() |
Martta, Nami-sisko ja Jolla-äiti. (c) Minna |
![]() |
Bruno, Punto, Pirre, Martta, Onni, Nami ja Elli (c) Minna |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti