Fiksu tyttö

Viikko sitten tultiin Seinäjoelta takaisin rakkaan ex-kämppikseni kyydillä. Martta istui yksin takapenkillä ja ei alkumatkasta meinannut millään rauhoittua vaan neidin piti seistä koko ajan pää meidän välissä. Välillä se ehkä minuutiksi malttoi istua paikalleen, mutta aina piti kuitenkin nousta takaisin päivystämään ja etenkin jos ohitettiin toinen auto ja mentiin niiden tärinäurien yli. Vähemmästäkin sitä pieni koira säikähtää (säikähtämisestä lisää vielä myöhemmin).

Pysähdyttiin Tampereen kohdilla syömään ja Martta pääsi käymään asioillaan. En tiedä päivystikö tuo kaikkia ohikulkijoita, mutta ainakin kun me tulimme takaisin autolle neiti istui, mutta heti kun se näki meidät, nousi seisomaan ja häntä alkoi vispata. Tuon pysähdyksen jälkeen se sitten malttoikin istua tai maata koko loppumatkan. Toki silloinkin täytyi seurata tilannetta ikkunasta.

Lauantaina meillä kävi vieraita. Tai oikeastaan Jätkällä kävi. Hilman sisko Helmi kävi astutuksessa. Jätkä ei paljon miettinyt, että miten tässä pitikään toimia. Kuulemma he olivat yrittäneet astuttaa Helmin toisella cashmereluppa pojalla, mutta toinen oli vielä niin nuori ettei ollut ymmärtänyt naisen päälle yhtikäs mitään! Vieraat naureskelivatkin etteivät ole koskaan törmänneet yhtä äänekkääseen urokseen kuin meidän Jätkä. Ne jotka eivät tiedä, niin monet kaniurokset kiljaisevat kun astutus on onnistunut. Tuo Jätkän kiljaisu vaan oli volyymiltaan ja kestoltaan jotain ennen kuulumatonta. Helmi ei enää antanut toista kertaa astua, joten toivotaan, että ensimmäisellä kerralla tärppäsi ja että tämän kuun lopulla syntyy pikkunakkeja! Jännää nähdä tuleeko sieltä lyhytkarvaisiakin yksilöitä, nimittäin molempien vanhempien taustalla on kuitenkin kääpiöluppia.

Olisitko prinssini, jos vähän nuolaisisin?

Martan uteliaisuudella ei kyllä ole mitään rajaa. Sanokaa mun sanoneen, että tuota pistää vielä ampiainen tai joku muu pistäväotus nenään! Seinäjoella siskoni luona se kävi vähän nuuhkimassa pihakukassa ollutta ampiaista. Sen jälkeenkin se on yrittänyt tehdä lähempää tuttavuutta muutamankin kimalaisen kanssa. Eräällä iltana lenkillä se huomasi sammakon, jota sitten piti käydä myöskin nuuhkimassa. Ja aina kun sammakko loikkasi, neiti säpsähti kauemmas. Fiksu tyttö. Toisena iltana se taas olisi rynnännyt tuohon samaiseen kuvassa näkyvään pusikkoon, kun siellä rapisteli siili.

Huvittavinta tässä on se, että kaikki elävät otukset ovat kyllä todella mielenkiintoisia, mutta vähemmän elävät (tai ainakaan ei liikkuvat) asiat voivat olla todella pelottavia. Jälleen kerran olimme iltalenkillä ja huomasin, että Martta alkoi pelkäämään jotain. Ihmettelin, että mitä se kävi haistelemassa ja välillä säpsähti kauemmas, kiersi sitä kaukaa, mutta samalla oli kiinnostunut asiasta. Maassa oli käpy! Kuusen käpy! Sitä tuo pelkäsi niin paljon, ettei millään meinannut uskaltaa ottaa nakinpalaa, jonka sitten laitoin kävyn päälle (ja Marttahan tekee mitä vain nakista). Meni pari minuuttia ennen kuin neiti rohkeni äkkiä nappaamaan nakin ja samantien perääntyi kauemmas. Vasta kolmannen nakin jälkeen käpy ei ollut enää niin pelottava juttu... etenkään siinä vaiheessa, kun heitin kävyn metrin päähän. Neiti nappasi kävyn suuhunsa ja kuljetti sen melkein kotiovelle asti.

P.S. Kuten jo edellisessä postauksessa kerroin epäonnistuneesta leskenlehtien kuvaamisestani. Yritin eilen kuvata metsässä sinivuokkoja, joita on siellä TODELLA PALJON... Sain taas sen samaisen "kukkasen" kameran eteen poseeraamaan...