...vaikkakin haikein mielin Reiskan poismenosta johtuen. Hilma ja Jätkä olisivat päässeet jo viime viikonloppuna rakkaan ex-kämppikseni kyydillä takaisin kotiin, mutta ne tulevatkin vasta huomenna vanhempieni kyydillä. Tuontikanien olisi suositeltavaa olla kuukauden verran karanteenissa ja Aliisa on ollut nyt vasta noin kolme viikkoa. En kyllä vielä aio yrittää totuttaa Hilmaa ja Aliisaa toisiinsa. Antaa Hilman ensin kotiutua hetken ennen kuin hän pääsee tutustumaan uuteen kaveriinsa.
Aliisa on jälleen edistynyt! Hän uskaltaa jo loikkia lattialla - tosin vielä vain seinän vierustaa pitkin. Sitä ei kuitenkaan enää pelota lattialla olo vaan neiti uskaltaa syödä, peseytyä ja makoilla kaikessa rauhassa. Yllättäen Martta antaa Aliisan olla lattialla rauhassa. Vähän se itkee, kun ei saa mennä leikkimään Aliisan kanssa, mutta tyytyy kohtaloonsa ja ihailee Aliisaa kauempaa :)
Täällä on kaikki jo valmiina pupujen kotiutumista varten.
Pupujen matot on pesty. Niitä oli kertynyt hurjat 17 kpl pestäväksi, mutta onneksi minun ei tarvinnut pestä niitä yksin!
Pupuille on myös kuivattuna kaiken näköistä syötävää talven varalle. Meidän lähimetsässä oli kaatunut pari suurta koivua, joiden oksia kävin hieman karsimassa. Lisäksi olen kerännyt sieltä vadelmanlehtiä ja mustikan varpuja. Myöhemmin syksyllä saadaan vielä Pohjanmaalla kuivatut oksat ja voikukanlehdet tänne. Samalla kyydillä pitäisi myös tulla isän rakentama parvekepenkki, jonne voidaan laittaa kanien heinät jne. säilöön.
![]() |
Martta tsemppaamassa maratoonareita |
Handlasin aamusta Martan Osku-serkun. Mielestäni meillä meni paremmin kuin viime viikon näyttely treeneissä. Silloin Osku peitsasi enkä meinannut saada sitä millään juoksemaan kunnolla. Näyttelyssä se ei enää peitsannut. Muutamaan kertaan se innostui laukkaamaan, mutta muuten se meni mielestäni hyvin - ottaen huomioon, etten ole koskaan aiemmin handlannut urosta.
Martankin kanssa meillä meni paremmin kuin parissa viime näyttelyssä. Tällä kertaa ei tullut huomautuksia handlaamisesta! Avoimessa luokassa oli luettelon mukaan 17 narttua, joten kilpailijoita riitti! Hieman jännitti, että katkeaako Martan ERI-putki, koska tuomari(t) tutkivat koirat todella tarkkaan ja Martan turkki ei ollut meidän mielestä missään parhaimmassa kunnossa. Yllätyksekseni Martta sai jälleen ERI:n ja lisäksi arvostelussa kehuttiin Martan turkkia! :D
Valitettavasti arvostelu on italiaksi enkä ymmärtänyt kirjoittaa suomennosta ylös, joten en pysty kirjoittamaan arvostelua teidän luettavaksi.
Näyttelyssä oli paikalla ammattikuvaajat ja Martastakin löytyi pari valokuvaa. En ole varma saanko lisätä kuvia blogiini, mutta Martan kuvat löytyy täältä:
Kuva 1, Kuva 2
Martta on nyt lihotuskuurilla. Marttaa se ei haittaa ollenkaan ;) Muutamat koiranäyttelyt tälle syksylle on jo tiedossa! Kanipuolellakin on kovasti suunnitelmia, mutta kerrotaan niistä lisää sitten kun asiat varmistuvat :)
Viikonloppuna on Turussa Suomen Lemmikkikanien näyttelyt sekä lauantaina että sunnuntaina. Myös yhdistyksen koju on siellä. Kannattaa mennä sinne ihastelemaan pupuja. Harmittaa, etten itse pääse paikalle...
Lisäksi seuraava Papanaattori-lehti ilmestyy painettuna lehtenä! Tähän mennessä aiemmat kolme lehteä on ollut nettilehtiä. Myös aiempia lehtiä tulee myyntiin painettuina versioina. Täytyy varmaan nekin ostaa talteen!
Ajattelin vielä mainostaa, että Facebookiin on tullut Lemmikkikanitutkimukselle omat sivut. Sieltä löytyy myös linkki HESY:n artikkeliin kanien luustotutkimuksesta (löytyy sivuilta 14-15). Toivottavasti Suomeen saataisiin lisää kani aiheisia tutkimuksia, jotta kanitietous karttuisi :)
Aliisa on niin kaunis! Oli pakko nauraa tolle mattoriville :D
VastaaPoistaTuosta mattorivistä puuttuu viel muutama matto! :D Ja arvaa tuliko mulle rakko sormeen siitä mattojen pesusta ;o
PoistaOnnittelut Martalle ja kiitokset vielä Oskun handlauksesta. Kuulin, että teillä oli mennyt hyvin. Ilmeisesti Oskun peitsaaminen johtuu jostain hirveestä lihasjumituksesta. Pitää varmaan viedä Osku jonnekkin hierojalle x)
VastaaPoistaEipä mitään :) Meillä oli Oskun kanssa oikein mukavaa :D Välillä sen keskittyminen vaan meinasi herpaantua, kun kauempaa kuului tuttujen ihmisten ääniä ;)
PoistaHeippa ja onnea martalle, jos saa udella niin minne kaikkialle näyttelyihin martta pääsee syksyllä? :)
VastaaPoistaKiitos :) Itse ilmoitin Martan Seinäjoelle ja ensi viikonloppuna mennään Suonenjoelle (ellen nyt sitten itse tule kipeäksi, mutta Martta sinne ainakin lähtee). Pitää katsoa ilmoitetaanko Martta vielä muuallekin :)
Poista