Menossa mukana

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Lepää rauhassa rakas


Isä soitti. Osasin kyllä aavistaa mistä on kyse, kun näin kännykän näytöltä kuka soittaa. Elämäni mies on nukkunut pois. Tässä kävi juuri niin kuin aavistinkin, että Reiska menehtyy pohjanmaalla ollessaan - niin, etten minä nää häntä enää. Siksi puntaroinkin kauan, että uskallanko päästää Reiskaa enää kesälaitumille, mutta parempi sen kai siellä oli olla. Paikassa, josta nauttii.

Tähän on kyllä jo muutaman vuoden osannut varautua, että koskaan ei tiedä milloin se tapahtuu. En oo varmaan vielä edes täysin sisäistänyt asiaa, että ei Reiska tule enää heittämään iloloikkaa ja hyppimään sohvalle kerjäämään jugurttirusinoita. Reiska hurmasi kaikki omalla olemuksellaan. Ei siitä pienestä miehestä vaan voinut olla tykkäämättä.
Reiska haudataan vanhempieni luokse saman kiven alle, minne kaikki muutkin edesmenneet kanimme on haudattu. Reiska pääsee vaimojensa viereen.
Ikävä tulee varmasti olemaan kova, vaikka tavallaan olen helpottunut siitä, ettei sen tarvitse ainakaan enää kärsiä. Reiskalla kun se silmä on vuotanut ja se on varmaan ollut muutenkin kipeä, koska se on pari viime kuukautta ollut todella äkäinen, kun sitä on käsitelty. Eihän se koskaan pitänyt käsittelystä, mutta nyt se ei tykännyt siitä ollenkaan.

Katsotaan aikaistuuko kanien kotiutumisaikataulu. En nimittäin tiedä, mitä Hilma tuumaa yksin olosta ns. oudossa paikassa (Reiska on siellä kuitenkin jo yhdeksän kesää viettänyt ja Hilma vasta pari). Rakas ex-kämppikseni selvittää pääseekö hän tulemaan ensi viikonloppuna tänne suunnalle. Hilma ja Jätkä pääsisivät hänen kyydillään takaisin kotiin. Hän kyllä tarjosi kyytiään jo aiemminkin, mutta kieltäydyin siitä, kun vanhemmat olivat tarjoutuneet nuo tuomaan. Varmaan on kuitenkin parempi mitä aiemmin pääsen totuttamaana Hilmaa ja Aliisaa yhteen. Sitähän varten minä Aliisan hankin - Hilman seuraksi, jotta se ei kuole suruun, kun Reiska menehtyy.


R.I.P. Reiska "Anemone's Yöperho" 24.2.2004 - 11.8.2013

2 kommenttia:

  1. Reiska oli kyllä hillitön sydämen murskaaja sen kerran kun tapasimme. Voimia suureen suruun ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Reiskalla oli kyllä kummallinen vaikutus ihmisiin... se sai raavaimmatkin miehet lässyttämään :'D Reiskaan vaan ei voinut olla ihastumatta. Pieni suuri mies!

      Poista