Hän on täällä!

Vihdoin ja viimein hän saapui Suomeen! Nimittäin kauan haaveilemani cashmereluppa naaras (tiedän, että virallisesti se kirjoitetaan "kasmirluppa", mutta en vain osaa käyttää sitä nimitystä, kun kaikilla muillakin kielillä tuo on cashmerelop tms). Pidemmän aikaa sellaisia on tullut ihailtua, mutta kun ei noita kukaan tietääkseni Suomessa tällä hetkellä kasvata (tai sitten kasvattaa kaikessa hiljaisuudessa) niin se on hieman hankaloittanut asiaa. Wilin poikueesta olisin naaraan ottanut, mutta valitettavasti kaikki olivat uroksia. Nyt kun Hilmakaan ei ole osoittanut lisääntymisen merkkejä niin toive uudesta naaraasta heräsi.

Luonnon valossa neidin väri näkyy parhaiten

Kyyti mahdollisuus Ruotsista Suomeen tarjoutui heinäkuussa ja otin juhannuksen tienoilla Trasselsudds -kanilaan yhteyttä ja kysyin josko heiltä löytyisi sopiva naaras. Ja löytyihän se! Valitettavasti kyyti Ruotsin päässä ei onnistunut yrityksistä huolimatta, joten kani jäi saamatta. Onneksi kuitenkin toinen kyyti mahdollisuus järjestyi, vaikka välillä pahasti näyttikin, että jää kani taas saamatta, mutta onneksi kaikki järjestyi pienestä säätämisestä huolimatta! Kani tuli muutaman välikäden kautta, mutta löysi lopulta perille asti :) Ehdin jo suunnittelemaan, että lähdetään risteilylle, jotta saadaan kani Suomeen, mutta nyt saatiin kani nopeammin uuteen kotiinsa!

Meille siis tuli kaksi vuotias madagaskar-värinen cashmereluppa neiti nimeltään Trasselsudds Alice i Underlandet. Hänellä on hieman lyhyet ja kevyet korvat, mutta eipä tuo meille näyttelykaniksi tullutkaan, joten ei se haittaa. Kutsumanimi on vielä hieman hakusessa - monta vaihtoehtoa on tullut lyhyessä ajassa, joten pitää katsoa mikä nimi sopii omaan suuhun parhaiten. Neiti vaikuttaa tähän mennessä uteliaalta tapaukselta. Toki uusi ja outo paikka hieman stressaa ja sillä on pitkä matka takana eli täytyy antaa toisen hieman rauhoittua. Häkissään hän on jo melko rennosti. Häkki on sisustettu uusiksi, ruoka, heinä ja vesi maistuu. Hieman vielä jännittää oudot äänet ja ohi kävelevät ihmiset. Marttaan hän ei vielä ole kovin läheisesti päässyt tutustumaan... mitä nyt Martta ryntäsi heti haistelemaan ihmeissään boksia minun tultua kotiin sen kanssa. Tänään jänö pääsi ensimmäisen kerran loikkimaan lattialle Martan ollessa lenkillä, mutta aika vähän se uskalsi vielä tutkia paikkoja. Eiköhän se tuosta ajan myötä rohkaistu :)

Tassut luistaa

P.S. Kani sairastaa -kurssilla oli mukavaa ja tiedän nyt ehkä aiheesta hieman enemmän ;) Kiitos kaikille läsnäolleille ja tietenkin erikois kiitos kanin sinne tuoneelle henkilölle!